Koulukiusaaminen ei lannistanut minua. Minä en ollut vääränlainen, väärässä olivat kiusaajat.

Kuten otsikostakin huomaatte, niin aihe on tänään hyvin henkilökohtainen. Toivottavasti jaksatte silti! Aion puhua kiusaamisesta siitä näkökulmasta, kuinka minä olen sen kokenut niin nuoruudessa kuin nykyisin työelämässä.

Minuun kohdistunut kiusaaminen ei ollut lapsuudessa niin brutaalia kuin muilla, sillä joitakin luokkakavereita kiusattiin pahemmin. Silti sekin jätti jälkensä. Mietin jo silloin minussa on vikana. Yleisesti olen kuitenkin sinut asian kanssa. Tunnistan kuitenkin toisinaan, kun kiusaamisen jättämät jäljet pulpahtavat ajatuksina ja tunteina.

Kiusaaminen ei ole hyväksyttävää missään muodoissaan. Kiusaaminen on niin monisyinen ja monitahoinen asia, ja sitä tapahtuu ihan kaikkialla. Se repii ihmistä, aina, ja aina siitä jää jälki. Toisilla jäljet näkyvät vuosien ja vielä vuosien päästä, toiset pääsevät yli helpommin, eikä se näy heidän elämässään juurikaan. Itse kuulun siihen välimaastoon. Avaan kuitenkin nyt hieman omia kokemuksiani ennen ja nykyhetkestä.

Joskus kiusaamisen havaitseminen ja osaltaan siihen puuttuminen on vaikeaa. Olen kai aina ollut erilainen, en ole sopinut mihinkään muottiin. Ala- ja yläasteella olin se luokan isokokoinen tyttö ja yksinhuoltaja äidin lapsi, jolla ei ollut kalliita merkkivaatteita. Äiti osti vaatteet Seppälän alennusmyynneistä, koska raha oli tiukassa äidin vammautumisen vuoksi. Veljeni olivat tuolloin jo vanhempia eivätkä silloin varmaan edes tajunneet kaikkea kiusaamista, muuten olisivat varmasti siihen enemmän puuttuneet. Olin ulospäinsuuntautunut ja pidin oppimisesta, tulin hyvin juttuun opettajien kanssa. Pärjäsin koulussa. Sain hyviä arvosanoja. Olin siis aktiivinen ja viittasin tunneilla, osasin yleensä myös vastata kysymyksiin.

Uskalsin toisaalta sanoa mielipiteitäni ääneen ja puolustin aina heikompia. Kuulostaa ihan hyvältä? Niin minustakin, mutta silti minut ajettiin ulos porukasta siinä vaiheessa kun jouduin kolmannella luokalle muuttamaan uuteen kouluun. Siellä minut jätettiin lähes täysin ulkopuoliseksi, pahimpia olivat luokan tytöt. Täälläkin Facebookissa on ystävälistassa niitäkin, jotka lapsuudessa minua kiusasivat. Toivon todella, että he ymmärtäisivät mitä tuolloin tekivät.

Aikuisten olisi pitänyt puuttua kiusaamiseeni, aikuisten vastuulla oli huomata. Peruskoulussa asiaani ei puututtu, minulle sanottiin, että "sinä kyllä kestät, olet sellainen, että kyllä sinä pärjäät ja kestät". Olen pärjännyt ja päässyt pitkälle, mutta mielestäni hinta on kuitenkin ollut vähän turhan kova. Olen edelleen sosiaalinen ja puhelias, mutta minun on edelleen vaikea luottaa ihmisiin. Vaatii paljon, että päästän ihmisen lähelle.

Toki olihan se rohkeaa, että puolustin muita kiusattuja ja uskalsin olla erimieltä. Koin sen niin, että minua syrjittiin ja kiusattiin kokoni sekä tällaisen aktiivisuuden takia. Sain toisinaan myös kuulla olevani läski ja koulun yleisurheilu tunneilla sovelluin selkeästi parhaiten kuulantyöntäjäksi. Olin luokan lihava tyttö, jota ei haluta mukaan leikkeihin ja jos pääsin mukaan, oli minulla koko ajan tunne siitä, ette kuulu joukkoon ja pääsin mukaan vain velvollisuudesta tai opettajan käskystä.

Harrastusporukoista, eteenkin hevostalleilta, onneksi sain tukea siihen, mikä koulussa jäi puuttumaan. Neljännellä luokalla tilanne muuttui kun lapsuuden paras ystäväni muutti naapuritaloon. Pääsimme takaisin samalla luokalle kuten ennen. Surullista oli, että meistä molemmista tuli kiusattuja, olimmehan tulleet tehtaankoulusta, josta kiusaamisen aihetta riitti. Onneksi ystävyytemme auttoi meitä jaksamaan.

Sama ulkopuolisuuden tunne jatkui ajoittain yläasteella, mutta minulla oli onni, että osa lapsuuden ensimmäisten vuosien oppilaista pääsivät samalle luokalle ja pahimmat kiusaajat menivät toiselle yläasteelle. Yläasteella kiusaamista jatkui vähemmän, mutta pääsin jotenkin sen yli, etten antanut itseäni sen häiritä niin paljoa, vaan keskityin opiskeluun.

Kiusaaminen jätti silti jälkensä. En halunnut jatkaa koulunkäyntiä Varkaudessa vaan aloin puhua erikoislukioista, Helsingin matematiikkalukiosta. Äitini ja isovanhempani olivat alkuun pöyristyneitä. Mitä vikaa oman kaupungin koulussa oli? Lopulta äiti taipui ja olin 15-vuotias, kun lähdin Varkaudesta.

Lukio aika olikin poikkeus, kun lähdin Helsinkiin Matematiikkalukioon ja jätin Varkauden tomut taakseni. Siellä olin osa joukkoa, jossa meillä oli samoja kiinnostuksen kohteita. Kun muutin Turkuun lukion jälkeen, olin varmaan liian ulospäin suuntautunut turkulaiseen mentaliteettiin, jolloin sain kokea taas ulkopuolisuuden tunteita, en kuitenkaan antanut sen häiritä.

Toki nykyään olen löytänyt ihania ystäviä ja myös politiikan saralta pienemmän porukan, jossa saan osakseni arvostusta ja tukea. Tilanteeni on siis tällä hetkellä hyvä. Kuitenkin koen, että työpaikallani kiusataan ja välillä olen itsekin kiusattu, mutta kokeeko niin kukaan muu? Näkeekö kukaan sitä, että minusta tuntuu pahalle. Välillä tuntuukin, että on helpompaa kun vähättelee itsekin kokemaansa, niin silloin se ei olisi niin todellista. En edes tiedä, kokevatko he, jotka minä koen kiusaajikseni, että he olisivat kiusanneet minua lainkaan? Onko heistä normaalia, että joku jätetään ulkopuolelle tai tai alarvoisesti vähätellen kommentoidaan toista kohtaan työelämässä? Toisinaan nämä kysymykset vaivaavat minua. Ja olen puhunut asiasta esimiehelle, valitettavasti puhumisesta ei tunne olevan hyötyä, joten täytyy vain luovia.

Toki olen paikkani löytänyt tavalla tai toiselle. Ylipainoni kanssa en ole menestynyt yhtä hyvin kuin kouluarvosanoissani, sillä kilpirauhasen vajaatoiminta hankaloittaa edelleen painonhallintaa. Muistan kuitenkin, että olisinko ollut toisella luokalla, niin haaveilin siitä, että kunhan kasvan aikuiseksi minusta tulee laiha aikuinen. Se on hirveä ajatus, mutta niin minun ajatuksiani jo muokattiin kahdeksan vuotiaana.

Nyt kun katselen oman lapseni kohtaloa syöpähoitojen jälkeen koen surullisuutta, siitä miten nyky- yhteiskunnassa pienestä asiasta voi joutua kiusatuksi ja jätetyksi ulkopuolelle, joten en voi vain olla hiljaa. Haluan nostaa esille kiusaamisen merkityksen ja miten kauskantoisia vaikutuksia sillä voi olla

En halua syyttää ketään, enkä aio katkeroitua omasta kohtalostani. Minun ei tarvitse unohtaa, kuinka surullinen olin kiusattuna. Voin kuitenkin päästää irti ja ajatella, että se on nyt mennyt osa elämääni. Olen erilainen kuin olisi ollut ilman kiusaamista. Kiusaaminen muutti minut herkemmäksi, vahvemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua oppimaan tällä tavalla.

Voin muuttaa maailmaa osaltani. Toivon, että kaiken maailman kiusaamisesta puhuttaisiin yhä avoimemmin. Myös siitä, että kokee tulleensa kiusatuksi, vaikka mitään näkyvää kiusaamista ei olisikaan havaittavissa.

Miten kiusaamista voisi ehkäistä?

Kiusaamisen tunnistaminen on vaikeaa, sillä kiusaamista on niin monenlaista. Kiusaamiseen puuttumiseen on kehitetty ohjelmia, joiden avulla mm. kouluissa tapahtuvaa kiusaamista on saatu vähennettyä, mutta ei lopetettua kokonaan. Fyysinen kiusaaminen tai sanalliset loukkaukset on helppo havaita. Syrjiminen esimerkiksi on sellaista kiusaamisen harmaata aluetta, joka valitettavan usein on opettajan valvovan silmän ulottumattomissa.

Nykyään kiusaajat voivat esim. levitellä juoruja kiusatusta tekstiviestein tai laittaa kiusattua loukkaavaa materiaalia Internetiin. Mediamaailma on niin valtaisa osa nykynuoria ympäröivää todellisuutta. Nimimerkin suojista on helppoa laukoa hävyttömyyksiä, ja nuorilla on sekä välineitä että taitoa lisätä Internetiin valitsemaansa materiaalia.

Kiusaamisessa saattaa olla mukana jopa koko luokka. Osa luokan oppilaista hyväksyy hiljaa kiusaamisen, koska ei uskalla puuttua siihen. Kiusaajat myös manipuloivat helposti muun luokan puolelleen tai myös muiden luokkien oppilaat. Tällöin ei riitä, että koulussa keskustellaan kiusaamisesta vain siinä luokassa, jonka oppilas kiusattu on.

Kiusaamisella voi olla hyvin dramaattisia vaikutuksia niin uhrin kuin tekijän elämään. Viime aikoina mediassamme onkin ollut otsikoissa aivan liian usein koulukiusaamista koskevia juttuja ja jopa vakavia kouluissa tapahtuneita väkivallantekoja. Henkirikosten tekijöistä ikävä kyllä jo pelottavan suuri osuus on nuoria tekijöitä. Nuorten pahoinvointiin on monia syitä, joihin meidän aikuisten on velvollisuus puuttua.

Yhtenä lasten ja nuorten pahoinvoinnin syynä on juuri koulukiusaaminen. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan kirjattiin lupaus, jonka mukaan Suomessa on nollatoleranssi kiusaamiselle ja rasismille. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus koskemattomuuteen ja hallitusohjelmassa sitoudutaan kiusaamisen puuttumiseen ja ennaltaehkäisemiseen.

Kiusaamiseen tulisi puuttua nykyistä vahvemmin kaikilla koulutusasteilla kuten myös työpaikoilla. Tarvitsemme seuraavalla eduskuntakaudelle lisää toimenpiteitä kiusaamisen ehkäisemiseen. Kouluissa avoin oppilaiden, vanhempien sekä koulun välinen keskustelu aiheesta on ensiarvoisen tärkeää. Asiaa ei saa missään vaiheessa niin sanotusti lakaista maton alle, vaikka siitä onkin, joskus vaikea keskustella. Kiusaamisen ehkäisemisessä olisi ensisijaisesti pyrittävä vaikuttamaan asenteisiin. Kiusaaja välttämättä aina ymmärrä kiusaavansa.